Blogi
Retket ja reissut Ylläksen alueella

Vaikkakin olemme hankkineet kesäreittikartan, joskus sitä tuntuu olevan ihan ulapalla reiteistä ja niiden merkinnöistä niin kartalla kuin itse reiteilläkin. Taidan tarvita vielä hieman harjaantumista siihen hommaan, eikä olisi pahitteeksi jos reittimerkintöjä paranneltaisiinkin sieltä täältä. Tällä reissulla pelasin siis varman päälle ja valitsin...

Päädyttiin valmiiksi tutulle Varkaankurunpolulle, joka lähtee Kellokkaan takaa Äkäslompolon puolelta. Vaikka vähän tuuleskeli, metsän keskellä oli mukava käveleskellä. Purot solisivat ja oli niin vihreää ja vehreää kuin olla osaa. Sääskiä ei ollut niin montaa, että mainita kannattaisi. Iloisesti tervehtiviä ihmisiä kyllä tuli vastaan. Pariskuntia...

Ensimmäistä kertaa vietettiin juhannus Ylläksellä. Ennen reissua jännitettiin, olisiko sääskiä niin paljon, että juhannus menee pirtissä istuessa. Kelit olivat kuitenkin niin lämpimät ja toisinaan taas sopivasti tuuleskeli, ettei sääskiä ollut haitaksi asti. Varjossa toki sääsket ajoittain kiusasivat, mutta kannettavan karkottimen ansiosta...

Olisikohan siitä reilu vuosi aikaa, kun ensimmäisen kerran kokeiltiin eFatbikeja eli sähköavusteisia läskipyöriä. Se miksi valittiin sähköavusteiset pyörät tavallisten sijaan oli se, että oma kuntoni vaihtelevassa maastossa olisi tasan loppunut muutaman hullun kilometrin kohdalla. Sähköavusteisella pyörällä jaksoi vintata tunturissa paljon...

Omalta kohdaltani voin sanoa, että Ylläs on tullut tutuksi jo 40 vuoden ajalta. Ensimmäiset reissut perheen omalle mökille olen tehnyt jo muutaman kuukauden ikäisenä. Silloinen mökkimme sijaitsi Ylläksellä, Hannukaisessa.